Ennen päivänlaskua ei voi (Johanna Sinisalo, Tammi 2000)

”Yöllä herään. Se istuu sohvan selkänojalla katsellen minua. Se piirtyy hieman vaaleampaa taustaa vasten yöntummana siluettina, ja ymmärrän tuskallisen palavasti olevani täysin sen armoilla. Sen silmät. Yöeläimen silmät.”

Verkkaisesti raksuttavilta aivoiltani kesti tovi jos toinenkin, ennen kuin ne osasivat yhdistää kirjan nimen päivänsäteestä ja menninkäisestä kertovaan lastenlauluun. Osien niminä toimivat muut lyriikan palaset olivat myös hienoja vinkkejä meille hitaammille yksilöille. Kaivoin laulun sanoitukset esiin kokonaisuudessaan Internetin syövereistä ja vertailin niitä kirjan juoneen. Ei täsmällistä yhtenevyyttä, päinvastoin enemmänkin ympäri käännetty, vaihtoehtoinen asetelma.

Ennen päivänlaskua ei voi kertoo nuoresta valokuvaajasta, joka ottaa lemmikikseen roskalaatikosta löytyneen metsänpeikon. Sinisalon luomassa vaihtoehtoisessa todellisuudessa peikot ovat vain yksi laji Suomen suurpetojen joukossa, joskin melko harvinaisia ja lajina verrattain uusi lisäys biologien kirjoihin. Otus muuttaa askel askeleelta päähenkilön elämän peruuttamattomalla tavalla.

Tämä vaihtoehtotodellisuus on sen verran vakuuttavasti rakennettu, että Ennen päivänlaskua ei voi voisi olla jopa scifiä, vaikkei ehkä ihan perinteisintä sellaista. Tiedehän se biologiakin on. Erilaiset ”dokumentit” ja ”artikkelit” joilla Sinisalo on maailmansa rakentanut haiskahtavat huolelliselta taustatyöltä. Pätkät kutovat suomalaista mytologiaa nykysilmille uskottavampaa muotoon. Myös vähemmän myyttiset ja enemmän kirjalliset kertomukset ja laulut saavat osansa, kuten vaikkapa esimerkiki Päivänsäde ja menninkäinen, mutta myös Mörrimöykky sekä Pessi ja Illusia.

Keskeinen teema kirjassa on yhteiskunnan ja luonnon välinen suhde. Päähenkilö Mikael on ikään kuin välikappale luonnon ja ihmiskunnan välissä, ja hänen kokemustensa kautta vertaillaan ihmisten omituisuuksia ja luontoa… kuinka kaukana, ja toisaalta kuinka lähellä, toisiaan ne osaavatkaan olla. Luonto ja yhteiskunta kohtaavat kun Mikael laittaa peikon poseeraamaan farkkumainokseen, mutta hykerryttävä samankaltaisuus on myös peikon villipetomaisella omistushalulla Mikaeliin ja alakerran Pentin suhteella ”postimyyntivaimoonsa” filippiiniläiseen Palomitaan.

Mikaelin homoseksuaalisuus on teema, jota en oikein osaa pyöritellä täysin sopimaan muuhun kokonaisuuteen. Koitan kuvitella millainen kirjan juoni olisi heteroseksuaalisella päähenkilöllä, ja merkittävimmät muutokset olisivat lähinnä kirjan moderniin ympäristöön. Ennen päivänlaskua on kohtaamisista kertova kirja: mytologia ja tiede, mennyt ja nykyisyys. Mikaelin homoseksuaalisuus pitää osaltaa nykyisyyden puolia, ilman sitä myytit ja mennyt tuntuisivat omalta osaltaa hiukan painavimmilta. Se pakottaisi myös kirjailijan luomaan tarkempaa mies- ja naiskuvaa, nykyisellään ainoa kirjan naispuolinen henkilö on Palomita. Millaisia sävyjä naisten läsnäolo kirjaan toisi on kyseenalaista, olisiko se kokonaisuuden kannalta hyvästä vai pahasta.

Kirja eteni sujuvasti ja sitä luki mielellään, mutta minuun se ei tehnyt kovin lähtemätöntä vaikutusta. Syy on enemmänkin tämän lukijan päässä kuin kirjassa itsessän: luonnon voimakas läsnäolo ei napannut minuun henkilökohtaisesti. Olen kiinnostunut enemmän ihmisten kuin metsämönkijöitten asioista. Ihmisiä ja yhteiskuntaakin toki käsitellään, mutta pääpaino on siinäkin suhteessa ihmisen ja metsämönkijän kohtaamisessa.